Monikäyttöinen balsamiviinietikka - maailman ympäri meemin siivin

Modenan seudulla Emilia-Romagnassa asuvat alkemistit, jotka tekevät homeisista rypäleistä kultaa. Modenassa olen käynyt tasan kerran, kun hidas paikallisjuna sylkäisi minut asemalle ja tärkeä jatkoyhteys ehti mennä. Sinä kesänä asuin kahden tšekkiläisen kauppatieteilijätytön kanssa ankeassa opiskelijakämpässä, hienostoisen Veronan vähän nuhjuisessa lähiössä. Veronalainen naapurustoni vilisi heroiinin pikkudiilereitä ja nigerialaisia prostituoituja. Lisäbonuksena opin heti ensimmäisenä päivänä alikulkutunnelin (sottopassaggio) seinästä italian kielen erittäin hyödyllisiä käsitteitä, joita yliopiston kielikurssilla ei ollut opetettu. Graffiti oli rivo mutta siististi nimiöity ja anatomisesti tarkka.

Turistit, jotka käyvät Veronan centro storicossa vain Julian parvekkeen takia, eivät tiedä, mitä menettävät... Me esitimme tšekkityttöjen kanssa parvekekohtauksesta modernin tulkinnan, kun pakenimme tukahduttavaa kosteutta yöpaidoissa omalle parvekkeellemme juoruilemaan ja siemailemaan pahvitölkistä kehnoa Soavea. Sanotaanko vaikka niin, että rakkauskirjeitä tuli pyytämättä kasoittain, enkä yhtään ihmetellyt, kun tšekkiläinen huippumalliräjähdys tuli muutamaa vuotta myöhemmin.

Kesän mittaan matkustin hitailla junilla Pohjois-Italiaa ristiin rastiin. Rahat riittivät juuri ja juuri valtionrautateiden FS:n uskomattoman halpoihin opiskelijalippuihin (regionale, ei IC), mutta minulla ei ollut varaa vaatimattomimpaankaan retkeilymajaan eikä ravintolaruokaan, joten elin lähinnä tonnikalavoileivillä ja vieraiden ihmisten hyväntahtoisuuden varassa. Kämpässäkään ei ollut keittovälineenä muuta kuin vedenkeitin, ja koska pelkäsin kaasuliettämme, söin niin paljon pestoa, että se ällötti minua vielä vuosia jälkeenpäin.

Italialaiset ystäväni kauhistuivat ruokavaliotani ja ruokkivat minua pian äitiensä kotiruoalla yllin kyllin, mutta tähtitieteellisen kalliisiin etikkapanimoihin en koskaan päässyt. Siksi muistan Modenan lähinnä urheiluautofriikkien mekkana: Ferrari, Maserati ja Lamborghini ovat kaikki sieltä kotoisin. Osuin paikalle juuri sopivasti iltaisen passeggiatan aikaan, ja kaduilla käyskentelivät tyylikkäästi pukeutuneet nuoret miehet.

Fiordizuccan kekseliäät ja herkulliset reseptit ovat innostaneet minua kerta toisensa jälkeen. Luettuani hänen juttunsa Aceto Balsamico Tradizionale di Modenasta kolusin lähistön kolmen manhattanilaisen herkkukaupan balsamiviinietikkahyllyt, sillä kotona oleva tavara oli aika kirpeää ja halusin jotain parempaa. Merkkejä oli aivan liikaa, ja olin jo vähällä luovuttaa, mutta päädyin lopulta keskitason vaihtoehtoon, 22-vuotiaaseen Manicardi Argentoon. Pikkuruinen pullo maksoi 30 dollaria, eli litrahinta oli kovempi kuin tavallisen Dom Pérignonin. Balsamiviinietikoiden mittapuulla se on silti vaatimaton liemi.

Kotona maistoin saalistani. Olin epäillyt, voiko mikään maistua kymmenen kertaa paremmalta kuin joka kaupasta saatavat kolmen dollarin bulkkimerkit, mutta tällä kertaa ero oli selvä. Vanha balsamiconi oli Whole Foodsin mitäänsanomatonta luomutavaraa, lähinnä vain kirpeää. Kaksikymmentäkaksivuotias etikka sen sijaan tuoksui uskomattoman täyteläiseltä, hedelmäiseltä ja marjaiselta, maku oli pehmeän pyöreä ja happamuus tasapainossa. Valmistajan esite kehuskeli una straordinaria sinfonia dei sapori, eikä se kerrankin ollut liioittelua. L'Argento oli niin hyvää, että hörpin sitä teelusikasta sellaisenaan, ja se maistui suorastaan karkilta. Kaadoin itselleni lasillisen tawny-portviiniä, ja etikka pani viinin häpeään. Unohtakaa aperitiivit ja ottakaa sen sijaan lusikallinen balsamiviinietikkaa... Pelkäänpä, ettei tämä pullo kauan kestä.

Kaksi viikkoa sitten, kun olin vielä Suomessa, Yhdysvalloista vastikään Helsinkiin palannut työtoverini sanoi kaipaavansa Bostonista eniten äyriäisiä, joita sai paljon ja suhteellisen halvalla, varsinkin kampasimpukoita. Tajusin, että olin jättänyt Manhattanin markettien kampasimpukkavarannot täysin hyödyntämättä. Ostin muutaman kampasimpukan ja tein ne Fiordizuccan toisen ohjeen mukaan. Pyörittelin ne kevyesti jauhoissa, paistoin kaksi minuuttia kummaltakin puolelta ja viimeistelin ne tilkalla L'Argentoa ja muutamalla vaaleanpunaisella Himalajan suolakiteellä. Lisäkkeeksi tein salaatin tuoreesta pinaatista, vihreästä omenasta, punasipulista, murskatusta mustapippurista ja balsamicovinegretistä. Simpukat olivat unelmaa, ja salaatti sopi niiden pariksi mainiosti. Kaveriksi sopisi myös pieni keko voista perunamuusia, mutta minä säästin tilaa jälkiruoalle.

Aterian päätteeksi kaipasin jotain sitruunaista. Jääkaapissa oli muutama pieni luomu-meyersitruuna (meyersitruuna oli pari vuotta sitten New Yorkin ravintoloiden ylitrendikäs raaka-aine; se on sitruunan ja appelsiinin risteytys ja maultaan tavallista sitruunaa miedompi). Olin juuri löytänyt Dagmarin blogista ihanalta kuulostavan ohjeen, jossa yhdistyvät sitruunankuori ja ricotta (rahka käy helposti tilalle). Ricotta taitaa olla lempimaitotuotteeni, eikä mikään, missä sitä on, voi olla täysin huonoa. Parasta oli, että vatkattujen valkuaisten ansiosta letuista tuli niin kuohkeita ja ilmavia, että ne muistuttivat enemmän sitruunamarenkia kuin tavallisia lettuja. Päälle panin tuoreita vadelmia ja tilkan L'Argentoa (näin jalon etikan kanssa sokeria ei tarvita). Maku ja rakenne olivat aivan uskomattomat.

No niin, tämän hyvin pitkän jutun takana on Mana Makanin Stephanie, joka haastoi meidät meemiin. Se on itse asiassa Taikinapojan ensimmäinen.

1. Luettele kolme ruokablogien reseptiä, jotka olet viime aikoina pannut talteen kokeiltavaksi!

Anna: Balsamiviinietikalla läträäminen on kokonaan Fiordizuccan syytä 😉 Hänen ABTM-juttunsa ja kampasimpukkansa ajoivat minut kauppaan, ja sillä millisekunnilla, kun näin Dagmarin lettureseptin, tiesin, että se jää ohjelmistoon. Ja jos tämä ei riitä, tulossa on vielä jotain Chili & Vanilialta... mutta malttakaa hetki, sillä tänä iltana olen niin täynnä, etten jaksa kirjoittaa ylös enkä kokeilla enää yhtään reseptiä. Pääasia on, että kaikki nämä reseptit olivat vielä herkullisempia kuin odotin, ja niistä tulee varmasti pysyviä suosikkeja.

Antti: Tiedänhän minä, että meemissä kysyttiin kolmea talteen pantua reseptiä, mutta edellisen kohdan kirjoitti Anna, enkä voisi mennä hyvällä omallatunnolla nukkumaan mainitsematta edes yhtä omaa suosikkiani. Singaporelaisen Kuidaoren J:llä on aina mitä herkullisimpia reseptejä ja loistavia kuvia (pelkästään J ja MM vievät leijonanosan ruokablogeihin käyttämästäni ajasta), ja hiljattain hän kirjoitti ankkaconfit'sta. Olen aina ihmetellyt marketin ankkasäilykepurkkeja, ja hänen juttunsa luettuani en malta odottaa, että saan keittiöni takaisin ja pääsen laittamaan ankkaa. Rakastaaaan ankkaa, jos ette sitä vielä tienneet :o)

2. Ruokablogi lähistöltäsi

Anna: Hm, mikä lasketaan lähistöksi? Tätä blogia kirjoitetaan Helsingistä ja New Yorkista, joten vähän vaikea sanoa. Juuri nyt Antin ja minun välissä on kahdeksan aikavyöhykettä, sillä Yhdysvallat ja Euroopan unioni ovat tällä viikolla surkeasti epätahdissa ja siirtyvät kesäaikaan peräkkäisinä viikonloppuina. Siksi en ole vieläkään nukkunut aikaeroa pois ja olen ihan sekaisin. Veli, minä tein tänään kaikki kokkaukset, päivä on ollut pitkä ja nyt haluan nukkumaan. Sinä heräät kohta, joten voisitko viimeistellä tämän? (Haasta lopuksi minun puolestani Polkkis ja Mustis, jos nämä suomalaiset herrasmiehet nyt ylipäätään harrastavat meemejä.)

Antti: Totta kai, sisko. Ymmärrän kyllä, että Annalla menevät mantereet sekaisin, sillä meillä ei ole tapana viipyä kovin pitkään samalla mantereella. Nyt kun Anna vihdoin suunnittelee paluuta Suomeen, harkitsen tosissani, että vaihtaisin paluumuuttajan pestini taas ulkosuomalaisen tai siirtolaisen statukseen ja raahaisin kamani jälleen kerran valtameren yli. Mutta asiaan. Kovasti pitämääni Robynin blogia The Girl Who Ate Everything kirjoitetaan vain sadan korttelin päässä Annasta, samaa katua alaspäin. Robyn kirjoittaa lähinnä Manhattanin ravintoloista ja kahviloista, mutta kertoa hän osaa mainiosti. Lämpimästi suositeltava! Ja vaikka Nami-Namin Pille asuukin nykyään Skotlannissa, hän on alun perin virolainen, joten suomalaisena lasken hänet ehdottomasti paikalliseksi. Jos hän asuisi Tallinnassa, välimatkaa olisi vain noin 40 kilometriä.

3. Ruokablogi kaukana sinusta

Antti: Singapore on takuulla kaukana kummastakin meistä, joten olen tylsä ja mainitsen taas sekä Mana Makanin että Kuidaoren. Mutta minkäs teet, kun pidän molemmista ja koko Kaakkois-Aasiasta niin kovasti, että ne ansaitsevat tulla mainituiksi moneen kertaan 🙂

4. Ruokablogi (tai useampi), jonka olet löytänyt äskettäin

Antti: La tartine gourmande, ruokapornoa ja kerrontaa parhaimmillaan. Käykää katsomassa, blogivierailu on parempi kuin tuhat sanaa...

5. Ketä muita bloggaajia haluat haastaa tähän meemiin?

Antti: Mustekalalla ja minulla näyttää olevan sama lempilounaspaikka täällä Helsingissä. Mustekala kirjoittaa tosin suomeksi, mutta hän kokkaa tyttöystävänsä kanssa todella kiinnostavaa ja inspiroivaa ruokaa ja esittelee tuotoksensa blogissaan. Polkkapossu on toinen suomalainen bloggaaja, kolmenkympin korvilla oleva kaveri, joka opiskelee parhaillaan ravintolakoulussa kokiksi.

Anna: Haluaisin itse asiassa ottaa mukaan myös kaksi ruotsalaista bloggaajaa, Dagmarin (kiitos letuista!) ja Annen (jonka blogia luen uskonnollisella hartaudella). Ja Pille, sinä tunnet ruokablogeja enemmän kuin kukaan muu, johon olen tähän mennessä törmännyt, joten olet myös tervetullut, kunhan Lontoon herkuttelut on herkuteltu...

Meemi päättyy tähän. Alla vielä Dagmarin sitruunalettujen koko resepti. Dagmar (A Cat in the Kitchen) on muokannut sen Jonas Borssénin kirjasta Frukost och Brunch.

Reseptikortti

Sitruuna-ricottaletut

Tulosta

• 8-12 pientä lettua

Tarvitset

1,75 dl	rahkaa tai ricottaa
50 g	sulatettua voita
3	isoa munaa, keltuaiset ja valkuaiset erotettuina
1 tl	vaniljasokeria
0,5 dl	vehnäjauhoja
2 rkl	hienoa sokeria
1 rkl	raastettua sitruunan- tai appelsiininkuorta
	voita paistamiseen

Tee näin

1. Sekoita rahka, sulatettu voi, keltuaiset ja vaniljasokeri ja pane sivuun.
2. Sekoita toisessa kulhossa jauhot, sokeri ja kuoriraaste.
3. Yhdistä seokset.
4. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
5. Kääntele kolmannes vaahdosta varovasti taikinaan niin, ettei valkuaisten kuohkeus katoa. Lisää sitten loput. Taikinan pitää olla tasaista ja ilmavaa.
6. Paista voissa pieniä lettuja, noin 8-12 kappaletta.