Viikko ei riitä mihinkään, kun katettavana on valtava maa, jossa on kehittynyt korkeakulttuuri toisensa jälkeen. Rannat, vuoristokylät ja sademetsät jäivät väliin, ja keskityimme pääkaupungin ja Pueblan urbaaniin vilinään.
Maan ruokakulttuuri on omaperäinen ja ikivanha. Meksikon lipussakin kotka hengailee kaktuksen päällä ahmimassa käärmettä. Söimme jalkakäytävillä, neonputkikojuissa, pikaruokaloissa, leipomoissa, turistirysissä ja juppiravintoloissa. Nauttimamme ruoka oli useimmiten herkullista, mutta muualla maailmassa meksikolaisissa ravintoloissa tarjoiltua "meksikolaista ruokaa" se ei juuri muistuttanut. (Teksasin-reissujen saldona olen alkanut uskoa, että meksikolaisesta ruoasta poistetaan USDA:n määräyksestä maku heti rajalla, ja tulos on Tex-Mex.)
Ciudad de Méxicosta sormiin tarttui yli kaiken muun makea tuoreen maissitortillan ja limetin yhdistelmätuoksu. Hypnoottista ajanvietettä oli notkua verkkaisasti etenevällä lounaalla jalkakäytävän kansanravintolassa ja katsella, kuinka poliisi laskostelee luotiliivinsä ja kiväärinsä nurkkaan pois tieltä ja kuinka teinityttö taputtelee maissitaikinan palloiksi, litistää ne muovipussien välissä tortillaprässissä ja paistaa kuumalla metallilevyllä pehmeiksi tortilloiksi, jotka päätyvät pian lautasliinaan käärittyinä pöytäämme.
Hyvin meksikolaista vaikutti olevan suolata energisesti mitä hyvänsä eteen kannettua ruokaa ja puristaa päälle limettiä. Jokapaikan lisäkkeitä olivat myös salsa verde ja roja, Pueblassa usein suklaisena.
Matka oli hyvin lyhyt, ja monta keskeistä herkkua jäi kokeilematta. Tässä ovat mieleenpainuvimmat lasiini ja lautaselleni kerinneet Meksikon maut.
Flor de Jamaica on punaisia kuivattuja hibiskuksenkukkia, joista tehdään mehukattimaista jokapaikan virvoitusjuomaa. Törmäsin kukkaan myös tacon täytteenä. Tamarindimehun hapanimelä maku on oudon lähellä Coca-Colaa.
Nopales ovat kypsennettyjä, suikaloituja vihreitä kaktuksenlapoja. Heinäsirkat maistuivat pikkupurtavana tai tortillantäytteenä lisukkeiden ansiosta hyvältä, mutta niiden omaa (olematonta?) makua oli vaikea tunnistaa valkosipulin ja chilin läpi. Ehkä mukana oli ilkeämpiäkin mausteita, sillä USA:n puolella on rajoitettu oaxacalaisten kuivattujen heinäsirkkojen myyntiä viranomaisten mittaamien korkeiden lyijy- ja elohopeapitoisuuksien vuoksi.
Pozole on lämmittävä ja ruokaisa salsa- tai lihaliemipohjainen keitto, jossa oli valtavia turvonneita maissinjyviä (vähän kuin märkää popcornia) lihariekaleiden, sipulin, retiisin, oreganon, chilien ja salaattisuikaleiden alla. Vuohenliha oli haudutettu nyyteissä hajoavan kypsäksi. Sattumia riitti. Unohda pelkät paistit ja fileet, sillä Meksikossa ruhot käytettiin tarkkaan. Alkuliemestäni pulpahti lusikkaan herkkupalana kokonainen kananmaksa suonineen kaikkineen. Huitlacoche on maissintähkässä kasvava sieni, joka näytti ja maistui homejuuston homeelta ja oli herkullista vaikkapa lihan täytteenä.
Joka ikinen perhe näytti raahaavan loppiaiseksi kotiin rosca de reyesin, Meksikon värisin sokeroiduin hedelmin koristellun voipullakranssin. Kuljetus vaati ison pizzalaatikon tapaisen virityksen, läpimitaltaan yleensä puolesta metristä metriin. Suunnaton viehtymys diminutiiveihin näkyi paitsi kielessä myös yllättäen kaupan kaljahyllyssä, sillä monista bulkkioluista sai söpön kääpiöversion. Coronita taisi olla yleisin, mutta nautin myös tummaa pikku-Indiota loppiaiskranssin seurana.
Vastaa