Alkuper?isen matkasuunnitelmani mukaan minun piti ehti? Uuteen Seelantiin reilussa vuorokaudessa, mutta loppujen lopuksi matkaan Helsingist? Aucklandiin suttaantui 53 tuntia. Homma l?hti luisumaan k?sist? jo Frankfurtissa, kun nolla-asteinen keli pakotti suihkuttamaan koneet j??nestoaineella.

My?h?stymisest? kertovan kuulutuksen puoli tuntia ven?hti kolmeksi. T?m? tietysti harmitti, sill? l?pp?rin lataaminen terminaalissa oli j??nyt puolitiehen, ja odottelu olisi ollut paljon mukavampaa loungessa kuin ahtaalla turistipaikalla. P??sin ennen lentoa viel? vanhasta muistista Lufthansan Senator-loungeen, jossa oli selv?sti panostettu ruokatarjouluun: aikaisemmin ilmaisten juomien lis?ksi oli tarjolla ollut vain makkaroita ja keksej?, nyt tarjontaa oli lis?tty jauhelihapihvin n?k?isill? “poultry meat ballseilla”, saksalaisella sipulipiirakalla, tuorejuustot?ytteisill? chileill? ja joillain muilla pikkupurtavilla, joita en kiireiss?ni ehtinyt maistella. Lennon my?h?stymisest? viel? autuaan tiet?m?tt?m?n? Nappasin reppuun pullon San Pellegrinoa, pitk?ll? lennolla kun on kiva olla vesiomavarainen.

Singapore airlinesin ruoka oli aika samaa tasoa kuin muilla isoilla lentoyhti?ill?, mutta pieniin yksityiskohtiin oli panostettu: juomavalikoimassa oli luonnollisesti Singapore sling -drinkki, ja j?lkiruuaksi olisi saanut Magnum-j??tel?n. Viiv?styminen Frankfurtissa johti tietysti siihen, ett? jatkolentoni Singaporesta oli ehtinyt jo l?hte? sinne laskeuduttuamme. Singapore Airlinesin loistavan palvelun j?lkeen my?h?stymisest? ei j??nyt edes paha mieli: hotelli, taksit ja ateriat maksettiin t?ysin oma-aloitteisesti, ja virkailija viel? muistutti keskustaan l?htiess?ni ett? “?l? vain maksaa penni?k??n itse, kaikki on hoidettu puolestasi”. N?in todellakin oli, ja sain viett?? mukavan shoppailup?iv?n Singaporessa. Edellisen k?ynnin muistot j?rkytt?v?st? ihmispaljoudesta korjaantuivat; nyt paikoin oli suorastaan autiota.

Singaporelaiset ovat ylpeit? merenherkuistaan, ja erityisesti chili crab -ruokalajista. T?st? mausteisesta rapuannoksesta on pari variaatiota, suosituimman ollessa chili-kananmunakastikkeessa kypsennetty? srilankalaista taskurapua, ja kuivempi mustapippuriversio. Kokeilin itse chilirapuja, mutta en ollut t?ysin myyty. Runsaan kastikkeen takia sy?minen oli todella sottaista. Koska rapu oli pilkottu kuorineen kastikkeeseen, se oli k?yt?nn?ss? sy?t?v? sormin, ja j?lki oli sen mukaista. Hong Kongissa maistamani variaatio, jossa ravut on kypsennetty suuresta m??r?st? pieni? chilej? tehdyss? h?yst?ss?, on mielest?ni herkullisempaa ja samalla huomattavasti nautittavampaa helpomman koostumuksensa ansiosta. Hong Kongissa t?t? ruokalajia kutsuttiin spicy crabiksi.

Maistoin Singaporessa ensimm?ist? kertaa sokeriruokomehua. T?rm?sin siihen sattumalta, kun aamulla ostoskeskuksen avautumista odotellessani kiertelin katselemassa aamiaispaikkoja, ja yksi niist? myi erilaisia tuorepuristettuja mehuja. Heid?n tiskill??n oli kyltti “Sugar Cane Juice $1.90. With Lemon $2.20”. Hetken emmitty?ni tilasin lasillisen sitruunalla, ja yll?tyksekseni juoma todellakin puristettiin sokeriruo’osta. Kahdesta noin k?sivarren mittaisesta kuoritusta ruo’onp?tk?st? tuli iso mukillinen todella herkullista mehua. J?in heti koukkuun, ja tilasin lis?? kun l?ysin samanlaisen myym?l?n er??lt? metroasemalta. Mehu oli luonnollisesti makeaa, mutta toisin kuin voisi kuvitella, ei lainkaan imel??. Hyv??, melko miedon makuista, ja mainion virkist?v?? sitruunan ter?st?m?n?.

Samalta metroasemalta l?ysin japanilaisia mustekalapalloja myyv?n pikaruokalan. S?p? mustekalalogo ja hauska ketjun nimi “Japanese Octopus Balls” saivat impulssiostamaan, ja pian olinkin tyytyv?isen? metrovaunussa palloineni ja mehuineni. N?it? palleroita myytiin mustekalalla, katkaravulla ja pekonilla t?ytettyin?. Ne olivat kuin pieni? palloksi paistettuja suomalaisia lettuja tai kreppej?, ja tarjoiltiin kalahiutaleiden kanssa. Maku oli ihan kiva, mutta ei mitenk??n mieleenpainuva. Sy?n jatkossa mustekalani yh? mieluiten marinoituna, keitettyn? tai sellaisenaan raakana.