Minun piti ehtiä Uuteen-Seelantiin reilussa vuorokaudessa, mutta matkaan Helsingistä Aucklandiin suttaantui lopulta 53 tuntia. Homma lähti luisumaan käsistä jo Frankfurtissa, kun koneet piti nollakelissä suihkuttaa jäänestoaineella.
Ennen lentoa pääsin vielä vanhasta muistista Lufthansan Senator-loungeen, jossa oli selvästi panostettu ruokatarjoiluun. Aiemmin ilmaisten juomien lisäksi oli ollut vain makkaroita ja keksejä, nyt myös jauhelihapihvin näköisiä "poultry meat ballseja", saksalaista sipulipiirakkaa, tuorejuustotäytteisiä chilejä ja muuta pikkupurtavaa, jota en kiireissäni ehtinyt maistella. Myöhästymisestä vielä autuaan tietämättömänä nappasin reppuun pullon San Pellegrinoa, pitkällä lennolla kun on kiva olla vesiomavarainen. Kuulutuksen lupaama puoli tuntia venähti sitten kolmeksi. Se harmitti, sillä läppärin lataus oli jäänyt terminaalissa kesken, ja loungessa olisi ollut paljon mukavampi odotella kuin ahtaalla turistipaikalla.
Singapore Airlinesin ruoka oli aika samaa tasoa kuin muillakin isoilla yhtiöillä, mutta pieniin yksityiskohtiin oli nähty vaivaa: juomissa oli luonnollisesti Singapore sling, ja jälkiruuaksi olisi saanut Magnumin. Jatkolentoni oli tietysti ehtinyt lähteä, kun laskeuduimme Singaporeen, mutta loistavan palvelun ansiosta siitä ei jäänyt edes paha mieli. Hotelli, taksit ja ateriat maksettiin täysin oma-aloitteisesti, ja virkailija vielä muistutti keskustaan lähtiessäni, että "älä vain maksa penniäkään itse, kaikki on hoidettu puolestasi". Niin olikin, ja sain viettää mukavan shoppailupäivän. Viime käynniltä muistin järkyttävän ihmispaljouden, mutta nyt paikoin oli suorastaan autiota.

Singaporelaiset ovat ylpeitä merenherkuistaan ja erityisesti chili crabista. Tästä mausteisesta rapuruuasta on pari variaatiota: suosituin on chili-kananmunakastikkeessa kypsennetty srilankalainen taskurapu, toinen kuivempi mustapippuriversio. Kokeilin chilirapua, mutta en ollut täysin myyty. Rapu oli pilkottu kuorineen runsaaseen kastikkeeseen, joten se oli syötävä sormin, ja jälki oli sen mukaista. Hongkongissa maistamani spicy crab, jossa ravut on kypsennetty suuresta määrästä pieniä chilejä tehdyssä höystössä, on mielestäni herkullisempaa ja paljon helpompaa syödä.


Sokeriruokomehua maistoin Singaporessa ensimmäistä kertaa. Törmäsin siihen sattumalta, kun aamulla ostoskeskuksen avautumista odotellessani kiertelin aamiaispaikkoja ja yksi niistä myi tuorepuristettuja mehuja. Hetken emmittyäni tilasin lasillisen sitruunalla, ja yllätyksekseni juoma todellakin puristettiin sokeriruo'osta. Kahdesta noin käsivarren mittaisesta kuoritusta ruo'onpätkästä tuli iso mukillinen. Mehu oli luonnollisesti makeaa, mutta toisin kuin voisi kuvitella, ei lainkaan imelää. Hyvää, melko miedon makuista ja mainion virkistävää sitruunan terästämänä. Jäin heti koukkuun ja tilasin lisää, kun löysin samanlaisen myymälän metroasemalta.


Samalta asemalta löytyi japanilaisia mustekalapalloja myyvä pikaruokala. Söpö mustekalalogo ja ketjun hauska nimi "Japanese Octopus Balls" saivat impulssiostamaan, ja pian olinkin tyytyväisenä metrovaunussa palloineni ja mehuineni. Palleroita sai mustekala-, katkarapu- ja pekonitäytteellä. Ne olivat kuin pieniä palloksi paistettuja lettuja tai kreppejä, ja päällä oli kalahiutaleita. Maku oli ihan kiva, mutta ei mitenkään mieleenpainuva. Syön mustekalani jatkossakin mieluiten marinoituna, keitettynä tai ihan raakana.




Vastaa